Heini-Maija Toivonen

Heini-Maija Toivonen

Toimintaterapeutti

Tällä hetkellä en ota vastaan uusia asiakkaita.

Olen valmistunut toimintaterapeutiksi vuonna 2005. Olen työskennellyt ensin perusterveydenhuollossa tehden töitä sekä aikuis- että lapsiasiakkaiden kanssa ja kerryttänyt työkokemusta pääasiassa lasten toimintaterapia-arvioita tehden sekä toteuttaen lyhyitä terapiajaksoja. Olen siirtynyt vuonna 2010 yksityissektorille ja tehnyt pääasiassa Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta siitä lähtien.

Olen kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi vuonna 2015. Valmennuksia en ole tehnyt, mutta käytän opinnoissa oppimiani työtapoja asiakastyössä. Olen myös suorittanut SOS Feeding -koulutuksen, jonka viitekehystä käytän työssäni asiakkaiden kanssa, joilla on syömisen liittyviä haasteita.

Teen pääasiassa töitä lasten ja nuorten kanssa, erityisesti minulla on kokemusta asiakkaista, joilla on neuropsykiatrisia erityispiirteitä. Kielitaito suomi ja englanti. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiokeinot: kuvat ja tukiviittomien alkeet. Toteutan terapiaa sekä vastaanotolla että asiakkaiden arkiympäristöissä, kuten kotona, päiväkodeissa ja kouluissa.

Takaisin henkilöstöön